logo  
Hae sivuilta
 
   
   

Mediatri – Pohjois-Karjalan alueellinen potilastietojärjestelmä

Pohjois-Karjalassa tehtiin pari vuotta sitten valtakunnallisestikin merkittävä ratkaisu keskittämällä kaikki terveydenhuollon ATK-asia kuntien ja kuntayhtymien yhdessä omistamaan Pohjois-Karjalan tietotekniikkakeskukseen (PKTTK oy).   Jatkossa PKTTK:n tehtävänä on toimia maakunnan kuntien ja kuntayhtymien yhteisten tietoteknisten palvelujen kehittäjänä, toteuttajana ja ylläpitäjänä.

Yhteisellä päätöksellä PKTTK on sittemmin hankkinut Pohjois-Karjalan keskussairaalan ja sen alueen terveyskeskusten tarpeisiin kaikille yhteisen Mediatri-potilastietojärjestelmän.

Hankinnan tarkoitus on vastata tulevaisuuden haasteisiin siten, että hoitotiedot ovat joustavasti käytettävissä siinä paikassa, missä potilasta hoidetaan.

Varsinainen järjestelmän käyttöönotto alkoi noin vuosi sitten terveyskeskuksista ja Honkalammen laitoksesta. Vuoden 2010 alussa järjestelmä otettiin käyttöön keskussairaalassa. Uutta järjestelmää on nyt ajettu keskussairaalassa sisään parisen viikkoa, ja kuten ennustettavissa oli, asia on ollut vähintäänkin haasteellinen. 

Mediatri-tietojärjestelmä korvaa Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirin alueella nykyisin usealla eri tietojärjestelmällä tehtävät toiminnot ja sillä hoidetaan alueen yli 300 toimintayksikön asiakastietojen dokumentointi ja potilaiden hoitoon ja potilashallintoon liittyvät toiminnat. Alueellinen tietojenkäsittely perustuu Mediconsult Oy:n kehittämään toimintamalliin, jossa yhdessä tietokannassa voidaan ylläpitää useiden rekisterinpitäjien tietoja loogisesti erillään ja eri tietokannat voivat automaattisesti välittää tietoja keskenään.

Käyttöönoton myötä kaikki potilaan hoitoa koskevat tiedot ovat tarvittaessa potilaan suostumuksella koko sairaanhoitopiirin alueella, sekä sairaalassa että terveyskeskuksissa, reaaliaikaisesti saatavissa. Terveydenhuollon ammattilaisilla on toimipaikastaan riippumatta mahdollisuus saada lain sallimissa puitteissa välittömästi käyttöönsä ajantasainen tieto potilaan tilasta, hoidoista, lääkityksestä sekä tehdyistä toimenpiteistä ja tutkimustuloksista. Noin vuoden kuluttua, kun järjestelmä on käytössä koko Pohjois-Karjalan alueella, olemme ensimmäinen sairaanhoitopiiri Suomessa, jossa on käytössä vastaava tai vastaan tyyppinen koko alueen terveydenhuollon kattava, kokonaisvaltainen potilastietojärjestelmä.

Mediatri-tietojärjestelmän avulla potilaiden sairauksia voidaan seurata entistä systemaattisemmin. Mediatri-tietojärjestelmä jäsentää potilaan sairauksien hoitoon liittyvät tapahtumat. Siten tietyn sairauden kaikki hoitotapahtumat on mahdollista automaattisesti koota yhdeksi seurattavaksi kokonaisuudeksi. Näin Pohjois-Karjalassa saadaan entistä paremmin tietoa hoitokäytännöistä sekä voidaan seurata hoitojen vaikuttavuutta ja niiden tuloksia.

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä käsittää 17 kuntaa ja kuntayhtymää. Toiminta-alueen väestömäärä on yli 171.000 henkilöä. Potilastietojärjestelmän käyttäjiä alueella on yhteensä 5.500 ja työasemia yhteensä yli 3.100 kappaletta.

Uuden potilastietojärjestelmän käyttöönotto
Pohjois-Karjalan keskussairaalassa 1.1.2010

Koko uuden potilastietojärjestelmän ytimenä on varsinainen sairauskertomusohjelma, johon potilaiden tutkimukseen ja hoitoon liittyvät tiedot keskitetään. Se toimii kaikkien välittömästi potilaan hoitoon osallistuvien ammattilaisten työkaluna. Vaikka Pohjois-Karjalassa on erittäin pitkä ja myönteinen kokemus sähköisen kertomuksen käytöstä, on uuden järjestelmän käyttöönotto ollut valtava ponnistus koko henkilökunnalle, jolle on annettu laajaa systemaattista koulutusta noin puolen vuoden ajan. Normaalin potilastyön ohessa kokonaan uuden ohjelman opettaminen, omaksuminen ja uittaminen arkisiin, modernin sairaanhoidon edellyttämiin erittäin monimutkaisiin tutkimus- ja hoitorakenteisiin ja -rutiineihin on ollut ja tulee vielä olemaan erittäin vaikeaa.

Laajan ohjelmistokokonaisuuden muokkaaminen Pohjois-Karjalan erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhteisiä tarpeita vastaavaksi  on alkuvaiheessaan odotetusti hidastanut kliinistä työtä ja aiheuttanut tiedonkulun ongelmia.  Varsinkin poliklinikoilla potilaiden odotusajat ovat pidentyneet, vaikka poliklinikka-aikoja on harvennettu. Oppimisen ja ohjelman sujuvuuden lisääntyessä näiden ongelmien toivotaan poistuvan. Sinä aikana pyydämme sekä potilailta että henkilökunnalta ymmärtävää kärsivällisyyttä.  

Ohjelman käyttöönoton myötä olemme joutuneet väliaikaisesti luopumaan muutamista aiemmin hyviksi havaituista toiminnoista kuten kännykkävälitteisestä ajanvarmistusohjelmasta sekä henkilökunnan sisäisestä suojatusta viestijärjestelmästä. Asia korjautuu lähiaikoina. Siirtymävaiheessa monia asioista joudutaan tämän lisäksi vielä varmentamaan "vanhanaikaisesti" ja sen vuoksi potilaista pyydetään edelleen ottamaan sairaalaan tullessaan mukaan reseptit, mahdolliset röntgenkuvat ja muut sellaiset asiakirjat, joista voi olla hyötyä sairauden hoidossa.

Ison hankaluuden yhteistoimintaan tuo myös vaiheittainen siirtyminen ohjelman käyttöön, joten kaikkien terveyskeskusten ja keskussairaalan potilastiedot eivät ole vielä käytettävissä samanaikaisesti.    Käytännön syistä ohjelmisto otettiin ensin käyttöön pienemmissä terveyskeskuksissa, ja nyt siis vuoden 2010 alussa keskussairaalassa. Seuraava iso ponnistus tulee olemaan noin vuoden päästä, kun Joensuun kaupungin terveyskeskus siirtyy Mediatri-aikakaudelle.

Mitä hyvää Mediatri tuo potilaalle tulevaisuudessa?

Alueellinen, kaikki sairaanhoitopiirin alueen terveydenhuollon yksiköt kattava sairauskertomus avaa mahdollisuuden järkevälle potilastietojen käytölle. Sairaalan ja terveyskeskuksen välinen potilaan hoitoon liittyvä yhteistyö ei enää rajoitu vain lähete- ja palautekirjeeseen, vaan pääsemme tulevaisuudessa potilaan luvalla tarkastelemaan joustavasti kaikkia sellaisia sairauden hoidossa tarvittavia tietoja, jotka edistävät ja nopeuttavat potilaan hoitoa ja tutkimuksia. Uuden ohjelman avulla potilaan tiedot löytyvät siis entistä kattavammin yhdestä paikasta eli tietokoneelta. Aikaisemmassa järjestelmässä osa tiedoista oli nähtävillä tietokoneessa, osa vain paperisista sairauskertomuksista, jolloin kokonaiskuvan saaminen potilaan asioista edellytti aina sairauskertomustietojen tilaamista eri hoitopaikoista.  

Lääkitysosio sairauskertomuksessa muuttuu tietokonepohjaiseksi. Potilaiden koko lääkitystä voidaan hallita kertomuksesta käsin reaaliaikaisesti riippumatta siitä, onko lääke määrätty sairaalassa vai terveyskeskuksessa. Tämä ominaisuus parantaa turvallisuutta ja vähentää päällekkäislääkityksen riskiä. Samalla ominaisuus tukee lähivuosina käyttöön otettavaa sähköistä reseptiohjelmaa apteekin ja sairaalan välillä.

Riskitiedot eli potilastiedot, jotka ovat elintärkeitä potilasta hoidettaessa (allergiat, verenohennuslääke, sydämen tekoläppä, hoidonrajauspäätökset, tarttuvat vaikeat infektiot jne), pomppaavat esille potilaskertomusta avattaessa. Tällä on merkittävä potilasturvallisuutta lisäävä vaikutus.

Vuodeosastolla ns. "kuumekurva" muuttuu sähköiseksi potilaan tietoja, vointia ja hoitoon liittyviä tapahtumia kuvaavaksi integraatio- eli solmupisteeksi. Sen avulla voidaan nopeasti luoda yleiskuva potilaan toipumisesta tai sitä uhkaavista tekijöistä.

Potilaan hoitoon liitetty sähköinen päätöksentuki on suuri edistysaskel. Mediatri- potilastietojärjestelmään on saumattomasti yhdistetty Kustannus Oy Duodecimin lääketieteellinen päätöksentukijärjestelmä ja valtakunnallinen Duodecim-seuran ylläpitämä laadukas Terveysportti-tietokanta. Kun potilaalle asetetaan jokin diagnoosi, ohjelma hakee välittömästi siihen sairauteen liittyvät tieteellisesti päteviksi todetut hoito-ohjeet ja lähettää ne saman tien hoitavan lääkärin eteen tietokoneen näytölle. Ohjelman älykkyys muistuttaa myös esimerkiksi unohtuneista kroonisten sairauksien kontrolleista tai varoittaa terveysriskeistä potilaskohtaisesti. Tärkeä on myös päätöksentukiohjelman lääkeaineiden haittavaikutusvaroitus. Jos lääkäri määrää potilaalle sellaista lääkettä, jolla on haitallisia yhteisvaikutuksia potilaan jonkun muun lääkkeen kanssa, antaa ohjelma siitä selkeän varoituksen. On suuri kunnia Pohjois-Karjalalle ja Mediatrille, että Duodecim-seura on valinnut juuri meidät valtakunnassa yhteistyökumppanikseen.

 

Lisätietoja antaa

Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy ja Pohjois-Karjalan keskussairaala
Seppo Soininen, Tietohallintojohtaja (+358 50 3877735)
mailto:seppo.soininen at pkssk.fi

Mediconsult Oy
Tommi Salaspuro, Toimitusjohtaja (+358 50 5614894)   
mailto:tommi.salaspuro at mediconsult.fi

Pohjois-Karjalan keskussairaala
Osastonylilääkäri Heikki Ahtola
mailto: heikki.ahtola at pkssk.fi

 

Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy

Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy toimii tietohallinto- ja informaatioteknologiapalveluiden sekä muiden hallintoon liittyvien palveluiden yhteishankintayksikkönä ja palvelujen tuottajana sen omistaville hankintayksiköille. Yhtiö tuottaa palveluja vähäisessä määrin myös muille. Yhtiö toimii voittoa tavoittelemattomana kehittämisyhtiönä. Yhtiön osakkaita ovat maakunnan kaikki kunnat, Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä, maakuntaliitto sekä sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä.

 

Mediconsult Oy

Mediconsult Oy on yksityinen suomalainen terveydenhuollon tietojärjestelmiin ja konsultointiin erikoistunut ohjelmistoalan yritys. Mediconsult Oy panostaa voimakkaasti kestävään tuotekehittelyyn ja se on ollut Suomessa edelläkävijä uusien terveydenhuollon ohjelmistopiirteiden tuottamisessa. Mediatri on järjestelmä, joka kattaa potilaan koko elinkaaren terveyskeskuksen neuvolasta sairaalaan ja aina kotisairaanhoitoon asti. Järjestelmä on laajassa käytössä julkisen ja yksityisen sektorin organisaatioissa.

 
    Tulosta sivu  
Mediconsult Oy  |  Henry Fordin katu 5M  |  00150 Helsinki  |  Puh. +358 (9) 684 0860  |  Fax +358 (9) 684 08610 © Mediconsult OY 2010