Siirry sisältöön
icon_loginKirjaudu icon_searchHaku
Uutinen

Suomen suurin hyvinvointialue otti käyttöön Mediconsultin toimittaman sosiaalihuollon asiakastietojärjestelmän

Pirkanmaan hyvinvointialue on ottanut käyttöön Mediconsultin Saga Sosiaalihuolto -asiakastietojärjestelmän. Sagan käyttö Pirkanmaalla alkoi maanantaina 2.2.2026 kaikissa muissa palveluissa paitsi ikäihmisten palveluissa, joissa se otetaan käyttöön vaiheittain helmikuussa ja toukokuussa.

Sosiaalihuollon tiedonhallinnan kansallisten vaatimusten toimeenpano ja hyvinvointialuetasoisen yhtenäisen sosiaalihuollon luominen on valtava muutos, jossa Pirkanmaan hyvinvointialue on yksi edelläkävijöistä. Kansalliset vaatimukset täyttävä ja yhtenäistä toimintaa tukeva Saga korvaa alueella aiemmin käytössä olleet kymmenet asiakastietojärjestelmät.

– Kilpailutimme asiakastietojärjestelmän, kun hyvinvointialue oli juuri perustettu. Sekä uudet toimintamallit että kansalliset vaatimukset olivat keskeneräisiä työn alkaessa, mutta onnistuimme sovittamaan ne uuteen asiakastietojärjestelmään. Pidimme koko ajan mielessä myös alueemme sosiaalihuollon ja tietohallinnon tarpeet. Tätä pioneerityötä teimme yhdessä Mediconsultin, Istekin ja muiden Sagaa käyttöönottavien hyvinvointialueiden kanssa, sanoo Pirkanmaan hyvinvointialueen ICT-palvelujohtaja Rami Nurmi.

– Kiitämme Pirkanmaan hyvinvointialuetta ja Istekkiä hyvästä yhteistyöstä tämän hankkeen eri vaiheissa. Olemme yhdessä raivanneet tietä ja kehittäneet toimintamalleja, jotka inspiroivat muita hyvinvointialueita ja saattavat kiinnostaa ulkomaillakin. Saga järjestelmänä on jo herättänyt mielenkiinnon myös Suomen rajojen ulkopuolella, Mediconsultin toimitusjohtaja Johan Sandell summaa.

Tekoäly osana asiakastietojärjestelmää

Mediconsult kehittää Sagaan uusia, tekoälyyn pohjautuvia työkaluja ja toiminnallisuuksia tiiviissä yhteistyössä asiakkaidensa ja kumppaneidensa kanssa. Nämä ovat ensimmäisiä suoraan sosiaalihuollon asiakastietojärjestelmään liitettäviä tekoälyratkaisuja Suomessa. 

Pirkanmaan hyvinvointialue on syksyllä 2025 pilotoinut tekoälytyökalua lastensuojelun palvelutarpeen arviointiin. Myös rakenteiseen kirjaamisen ja asiakastietojen koostamisen automatisointiin on Sagassa kehitetty tekoälytyökaluja, Tekoälystä saadaan sosiaalihuollossa parhaat hyödyt irti vasta, kun työkalut liitetään tiiviisti osaksi modernia asiakastietojärjestelmää.

Saga tuo hyötyjä viidelle hyvinvointialueelle

Mediconsultin Saga asiakastietojärjestelmä on kilpailutuksissa tullut valituksi jo viidelle hyvinvointialueelle, joista kolmella on yliopistollinen sairaala. Hyvinvointialuetasoisen Sagan käyttöönotto tukee sosiaalihuollon yhtenäistämistä ja uudistamista hyvinvointialueiden omien tavoitteiden ja uusien kansallisten vaatimusten pohjalta.
 
Saga Sosiaalihuolto -asiakastietojärjestelmää kehitetään jatkossakin tiiviissä yhteistyössä Sagaa käyttävien hyvinvointialueiden, niiden inhouse-yhtiöiden Istekin ja Esko Systemsin sekä Mediconsultin kesken. Saga-yhteistyö vahvistaa Sagaa käyttävien hyvinvointialueiden vaikutusvaltaa Sagan kehittämisessä ja varmistaa, että Saga vastaa jatkossakin hyvinvointialueiden tarpeisiin sekä sosiaalihuollon tiedonhallinnan kansallisiin vaatimuksiin.  

Saga tuo hyvinvointialueille kansallisten vaatimusten mukaiset yhtenäiset kirjaamis- ja toimintamallit sekä laajat tiedolla johtamisen työkalut hyvinvointialueen johdon käyttöön. Se myös varmistaa saman käyttökokemuksen sosiaalihuollon asiantuntijoille kaikissa palveluyksiköissä ja palvelutehtävissä.  

Saga Sosiaalihuolto varmistaa yhtenäisen ja ajantasaisen tiedon asiantuntijoille kaikissa yksiköissä, mikä varmistaa asiakkaan asioiden käsittelyn ja palveluiden tuottamisen reaaliaikaisten tietojen pohjalta. Hyvinvointialueen asukkaat näkevät myös sosiaalihuollon tietonsa OmaKannasta. 

Lue lisää:

Pirkanmaan hyvinvointialueen tiedote 2.2.2026: Pirkanmaan sosiaalihuolto siirtyy yhteen yhteiseen asiakastietojärjestelmään

Pirkanmaan hyvinvointialueen uutinen 2.2.2026: Sosiaalipalvelujen digiasiointi paranee Pirkanmaalla helmikuusta alkaen