Soita meille: +358 10 524 5500

  • Seuraa meitä somessa:

fi / en

Post Fetaured Image

Mediconsult Kilometrikisassa jo kuudetta kertaa

Mediconsult - 04/05/2020

Mediconsult osallistuu jälleen Kilometrikisaan, jossa kannustetaan pyöräilemään niin työmatkoilla kuin vapaa-ajallakin. Kilometrikisa on Suomen pyöräilykuntien verkoston organisoima joukkueiden välinen leikkimielinen kilpailu, jossa osallistujat kirjaavat pyöräilykilometrejään ylös ja kartuttavat oman joukkueen kilometrisaldoa. Kisaa poljetaan 1.5.-22.9.

Pyöräilemällä saamme kunnonkohotuksen ja hiilidioksidipäästöjen pienentämisen lisäksi tehtyä hyvää. Suomen Punaisen Ristin Ketjureaktio-keräyksen kautta Mediconsult lahjoittaa euron jokaisesta polkemastamme 25 kilometristä ilmastonmuutoksesta kärsiville alueille. Tänä vuonna kohteena on Tadzikistan, jossa ilmastonmuutos aiheuttaa jäätiköiden sulamista, jatkuvaa pulaa puhtaasta juomavedestä sekä usein toistuvia maanvyöryjä. Varsinkin lapset ja nuoret kärsivät likaisen veden aiheuttamista sairauksista. Koronavirus on sielläkin uhkana.

Kuudes vuosi Medipyöräilijöissä

Kilometrikisan Mediconsultille toi Tarja Miettinen, joka aloitti ohjelmistoasiantuntijana loppuvuodesta 2014. ”Edellisessä työpaikassani tutustuin Kilometrikisaan ja innostuin valtavasti. Pyöräilymääräni lisääntyivät ja oli hauskaa katsoa kesän lopussa, kuinka monta kilometriä tuli pyöräiltyä. Kun keväällä 2015 huomasin, ettei Mediconsultilla ollut joukkuetta, ryhdyin kapteeniksi ja perustin Medipyöräilijät”, Tarja kertoo.

”On koukuttavaa seurata, miten joukkueemme pärjää muiden Suomen joukkueiden kanssa ja miten omat kilometrini siihen vaikuttavat. Itse en ole ollut joukkueemme pyöräilijöiden kärkipäässä vaan pikemminkin keskikastissa, mutta saankin tähän intoa omien pyöräilykilometrien seuraamisesta ja joukkueen sijoittumisesta muihin verrattuna.”

Hyväntekeväisyydestä lisävirtaa polkemiseen

Vuodesta 2016 alkaen olemme olleet mukana Ketjureaktiossa eli työnantaja on lahjoittanut tietyn summan rahaa hyväntekeväisyyteen per pyöräilijän polkemat 25 km. ”Tämä tuo oman vivahteensa pyöräilyyn: voi katsoa paljonko joukkue on pyöräillyt rahaa hyväntekeväisyyteen ja mikä oma osuus on siitä.”

Medipyöräilijöiden suosio on kasvanut kuuden mukanaolovuoden aikana ja viime vuonna pyöräilijöitä oli jo 37. Hyväntekeväisyyteen poljettiin ennätyspotti eli vähän yli tuhat euroa. ”Voi olla, että tänä vuonna ei sitä ylitetä koronan ja etätyöskentelyn takia mutta tavoite on korkealla, koska myös vapaa-ajan pyöräily lasketaan mukaan”, Tarja kannustaa.

”Itse pyöräilen kesällä työmatkoja sähköpyörällä. Talvellakin yritän, mutta marraskuun pimeydessä se on vähäisempää. Matkaa kertyy 28 km päivässä, joten sähköpyörä nopeuttaa matkaa ja lisää motivaatiota”, kertoo Tarja. Nykyään sähköpyöräilijöille on Kilometrikisassa oma sarjansa.

Haastamme muutkin työyhteisöt polkemaan hyvään tarkoitukseen! Kisaan voi liittyä myös kesken kauden. Lue lisää ja ilmoittaudu osoitteessa www.kilometrikisa.fi.

Lue myös viime vuoden polkemisestamme

Kiinnostuitko? Otathan yhteyttä.

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Suspendisse lectus odio, convallis ac enim eu, egestas mattis dolor. Sed vitae orci et erat consectetur euismod. Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit.

  • Tarjouspyyntö
  • Lisätietoa ratkaisuista
  • Tilaa esite
  • Palaute
  • Jotain muuta