• Seuraa meitä somessa:

fi / en

Post Fetaured Image

Miksi kotimainen potilastietojärjestelmä?

Anne K. Pekkonen - 28/09/2015

Kotioveni lukko oli ollut pitkään epäkunnossa. Kun tarkastelin lukkoseppien tarjontaa, huomasin ilokseni, että sitä on runsaasti. Tarjonta väheni, kun asetin valintaperusteeksi kotimaisen toimijan. Ehkä mielessäni oli jostakin kuultuna sloganit ”Kotimaista laatua”, ”Kestävästi kotimainen” ja ”Osta työtä Suomeen – sinivalkoinen jalanjälki”. Kotimaisuus on ollut esillä julkisissa keskusteluissa erityisesti viime aikoina. 

Terveydenhuollon toimijat ovat olleet ja ovat tälläkin hetkellä haasteellisen tehtävän edessä, kun Kanta edellyttää sertifioitua järjestelmää ja toimijoilla valintakriteereihin sisältyy myös monia muita tekijöitä, esimerkiksi järjestelmän kotimaisuusaste. Sote-uudistuksen tuomia kotimaisuuden haasteita en tässä vaiheessa uskalla syvällisemmin ajatella. Jos kustannusten painoarvo kasvaa kilpailutuksissa, riittää kotimaisilla toimijoilla haasteita sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmien ja palveluiden yhtenäistämisessä.

Olen aikanaan ollut mukana potilastietojärjestelmän hankintaprosessissa, jossa yksi monista hankintaperusteista oli järjestelmän kotimaisuus.

Hankinnan ja käyttöönoton suunnitteluvaiheet ovat ensiarvoisen tärkeitä, jotta järjestelmän sisältö ja toiminnallisuudet vastaavat asiakkaan tarpeita. Asiakkaan täytyisi osata kertoa järjestelmän toimittajalle, mitä he tarvitsevat toimintojensa tueksi. Näin toimittaja hahmottaa kokonaisuutta ja voi tarjota asiakkaalle parhaan ratkaisun. Toki mikä tahansa uuden järjestelmän käyttöönotto antaa organisaatiolle mahdollisuuden uudistaa toimintakäytänteitään. ”Mitään ei muuteta, meillä on aina tehty näin” -asenteet ovat luonnollisia reaktioita uudelle ja tuntemattomalle, mutta tästä hankintatyö saa hyvän sysäyksen. Syvälle juurtuneiden tapojen muokkaaminen vaatii vahvaa organisaation johdon sitoutumista jo ennen suunnitteluvaihetta. Tulevien käyttäjien tulisi osallistua sisällön määrittelyyn.

Mutta miksi siis kotimaista?

Kaikkihan me tiedämme, vaikkemme välttämättä ajattele asiaa aktiivisesti, että meillä täällä Suomessa on oma terveyden- ja sosiaalihuoltoon liittyvä lainsäädäntö, kansalliset terveyden- ja sosiaalihuollon erityispiirteet ja niin edelleen. On kansanterveyslaki, terveydenhuoltolaki, erikoissairaanhoitolaki, kuntoutusta säätelevä lainsäädäntö. Nämä asettavat haasteensa järjestelmän valinnassa. Kotimaisuus mahdollistaa parhaimmillaan myös lähituen: että apu on lähellä, sovitusti saatavilla – jopa fyysisesti läsnä – kun sitä tarvitaan.

Anne K. Pekkonen

KIRJOITTAJA Anne K. Pekkonen

Anne työskentelee ohjelmistoasiantuntijana sotereformi-tiimissä ja toimii Mediconsultin tietosuojavastaavana.

Lisää samasta aihealueesta

Kristiina Moilanen - 23/03/2024

Miten Saga Sosiaalihuolto tukee sosiaalityön ammattilaisia?

Kansainvälisenä sosiaalityön päivänä 19.3.2024 Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia toi tiedotteessaan esille, että sosiaalialan ammattilaiset tarvitsevat aikaa asiakastyöhön. Helsingin Sanomien mielipidepalstalla on väläytelty...

Lue lisää

Kiinnostuitko? Otathan yhteyttä.

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Suspendisse lectus odio, convallis ac enim eu, egestas mattis dolor. Sed vitae orci et erat consectetur euismod. Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit.

  • Tarjouspyyntö
  • Lisätietoa ratkaisuista
  • Tilaa esite
  • Palaute
  • Jotain muuta