• Seuraa meitä somessa:

fi / en

Post Fetaured Image

Potilastiedot oikeaan rekisteriin ostopalveluvaltuutuksella

Riikka Latto - 05/12/2019

Mitä tarkoittaa ostopalveluvaltuutus ja mitä hyötyjä sillä saadaan? Lue tietopakettimme Kanta-toiminnallisuudesta. 

Ostopalveluvaltuutuksella tarkoitetaan julkisen terveydenhuollon järjestämisvastuulla olevan palvelun hankintaa muualta, yleensä yksityiseltä, mutta jossain tapauksissa myös toisilta julkisilta palveluntuottajilta. Valtuutus on yksi Potilastiedon arkiston toiminnallisuuksista ja käytännössä se on valtuutusasiakirja, joka mahdollistaa hoidon palvelunjärjestäjän nimiin sekä antaa tuottajalle näkyvyyden järjestäjän rekisterissä oleviin tietoihin.

Valtuutukset voivat olla väestötasoisia tai potilaskohtaisia. Esimerkkejä valtuutuksella hankituista palveluista ovat palvelutuottajalta ostettu päivystys tai tietyn toimenpiteen hankinta yhdelle potilaalle. Tulossa on mahdollisesti myös uusia valtuutustyyppejä liittyen valinnanvapauteen.

Ostopalvelun järjestäjä on THL:n määritelmän mukaan palvelunantaja, joka on lain tai muun velvoitteen johdosta vastuussa ostopalvelun järjestämisestä joko toteuttamalla sen itse tai hankkimalla sen joltakin toiselta palvelunantajalta. Ostopalvelun järjestäjä on aina palvelun alkuperäinen tilaaja, ei mahdollinen jatkotilaaja.

Ostopalvelun tuottaja on palvelunantaja, joka toteuttaa varsinaisen potilaaseen kohdistuvan hoidollisen tai muun ostopalvelun. Ostopalvelun valtuutuksen on oltava aina tuottajakohtainen. 

 

Palvelunjärjestäjä luo valtuutuksen Kantaan

Palvelunjärjestäjä määrittelee, minkälaisia palveluita se ostaa toiselta toimijalta tehdessään sopimuksen ostopalveluiden hankinnasta. Varsinaisessa valtuutuksessa ei määritellä palveluita, vaan ainoastaan, onko kyse väestötasoisesta vai potilaskohtaisesta valtuutuksesta. Palvelunjärjestäjä luo valtuutuksen tallentamalla sen Kantaan, minkä jälkeen palveluntuottaja voi antaa ostetun hoidon potilaalle.

Palvelunjärjestäjä määrittelee luodessaan ostopalveluvaltuutusta, mitä tietoja luovutetaan palveluntuottajalle nähtäväksi. Luovutettavat asiakirjat voidaan määritellä seuraavasti: ei mitään, kaikki asiakirjat, ajallisesti rajatut asiakirjat sekä valittuihin palvelutapahtumiin liittyvät asiakirjat.

Potilasta hoidetaan järjestäjän lukuun, joten arkistointi tehdään palvelunjärjestäjän rekisteriin. Järjestäjä voi antaa tuottajalle oikeuden käyttää rekisterissä olevia potilastietoja kuin omassa rekisterissä olevia, jolloin potilaan tekemät kiellot eivät vaikuta. Rekisterinkäytön oikeuksia voi myös rajata.

Palveluntuottaja arkistoi järjestäjän rekisteriin

Palveluntuottaja hakee ostopalveluvaltuutuksen Kannasta ja pääsee hyödyntämään potilaan hoidossa järjestäjän rekisterissä olevia tietoja. Tuottaja myös arkistoi kirjaukset palvelunjärjestäjän rekisteriin. Palveluntuottajalla ei säily oikeutta tietoihin ostopalveluvaltuutuksen päätyttyä, vaan laadun tarkkailun, laskutuksen ja tilastoinnin sekä muiden käyttötarkoitusten jälkeen tiedot tulee hävittää.

Mitä hyötyjä ostopalveluvaltuutuksella saadaan?

  • Suurin hyöty on se, että tiedot saadaan siihen rekisteriin, johon ne kuuluvat. Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen (1257/2015) mukaan ”Hankittaessa palveluita ostopalveluna tai muulla vastaavalla tavalla (kuten palvelusetelillä), on siinä laaditut potilasasiakirjat arkistoitava palvelunjärjestäjän rekisteriin.”

  • Ostopalvelun tuottaja voi tallentaa potilasasiakirjoja omasta potilastietojärjestelmästään suoraan Potilastiedon arkistossa olevaan palvelunjärjestäjän rekisteriin. Potilasrekisteriin sisältyvät kaikki potilaasta tuotetut kertomustiedot, tutkimustulokset, lausunnot ja muut vastaavat asiakirjat.

  • Tietojen käsittely muuttuu sähköiseksi, eli paperien pyörittäminen ja arkistointi vähenevät eivätkä tiedot eivät pääse katoamaan Kantaan arkistoimisen myötä. Ammattilaisilla ja potilaalla on näkyvyys tietoihin.

  • Toimintamalli vastaa Potilastiedon arkiston näkökulmasta potilaskohtaista ostopalvelua, jossa potilas voi itse valita palveluntuottajan järjestäjän hyväksymistä tuottajista samaan tapaan kuin palvelusetelillä.

  • Ostopalveluvaltuutuksen käyttäminen on jo nyt ehtona monessa sopimuksessa ja jatkossa se tulee vaikuttamaan sopimusten solmimiseen yhä enemmän. Valtuutuksen käyttöönottamalla palveluntuottaja säilyy kilpailukykyisenä.

Huomaathan, että

  • ostopalvelun järjestäjän ja tuottajan on laadittava sopimus ostopalvelun tuottamisesta ja sen järjestelyistä. Ostopalveluvaltuutus ei ole itsessään sopimus palvelunjärjestäjän ja -tuottajan välillä.

  • toiminnallisuus tulee olla kummankin osapuolen tietojärjestelmässä käytössä, jotta voidaan arkistoida. Tietoja ei voida käyttää sähköisesti toisesta rekisteristä, ellei sekä palvelunjärjestäjä että -tuottaja ole liittynyt Potilastiedon arkistoon ja ole ottanut käyttöön ostopalveluvaltuutus-toiminnallisuutta.

  • järjestäjä voi vaikuttaa siihen, mitä tietoja palveluntuottaja tulee näkemään vai antaako näkyvyyttä omaan rekisteriin laisinkaan. Rekisterissä olevat tiedot eivät siirry tuottajan käyttämään potilastietojärjestelmään vaan tiedot luetaan Potilastiedon arkistosta.

  • Kela ja vakuutusyhtiöt toimivat jatkossa samalla tavalla kuin ennenkin: niistä ei tule terveydenhuollon palvelunjärjestäjiä, vaan ainoastaan maksajia kuten tähänkin saakka. Kelan ja vakuutusyhtiön kautta tulevien potilaiden kohdalla palveluntuottaja tulee toimimaan rekisterinpitäjänä.

  • ostopalveluvaltuutuksen mukana ei liiku rahaa vaan ainoastaan lupa ja potilastietoja. Ostopalveluvaltuutus ei siten korvaa maksusitoumuksia.

Voit tutustua ostopalveluvaltuutukseen myös Kanta-palveluiden sivuilla:
Ostopalvelun valtuutuksen käyttöönotto ja Ostopalvelun valtuutus sujuvoittaa potilastietojen välittämistä

Lue myös sosiaalihuollon puolelta: Rekisterinkäyttöoikeus - mitä, miksi ja milloin?

 

Tutustu Saga Terveydenhuolto -tietojärjestelmään

Riikka Latto

KIRJOITTAJA Riikka Latto

riikka.latto@mediconsult.fi

Riikka työskentelee Kanta-palveluiden tuotepäällikkönä Mediconsultilla.

Lisää samasta aihealueesta

Mediconsult - 10/01/2024

Lääkäreiden tietojärjestelmäosaaminen tukee kliinistä työtä hyvinvointialueilla

Hienoa, että Lääkäriliitto on teeseillään nostanut lääkärien roolia tietojärjestelmien hankinnassa, käytössä ja jatkokehityksessä. Kliinisten käyttäjien – myös hoitajien – on oltava hyvinvointialueiden tietojärjestelmähankinnoissa alusta asti...

Lue lisää

Kiinnostuitko? Otathan yhteyttä.

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Suspendisse lectus odio, convallis ac enim eu, egestas mattis dolor. Sed vitae orci et erat consectetur euismod. Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit.

  • Tarjouspyyntö
  • Lisätietoa ratkaisuista
  • Tilaa esite
  • Palaute
  • Jotain muuta