Olemme saaneet lukea uutisista tavaratalojen kampanjoista, joissa jaetaan asiakkaille ilmaisia ämpäreitä. Nämä kampanjat ovat saaneet joukoittain kansalaisia liikkeelle. Asiakastyytyväisyys on korkeimmillaan ja asiakaskokemukset huipussaan. Vastaavia esimerkkejä löytyy useita: täällä makkaraa, siellä ämpäreitä, joku saa polkupyörän ja lapsille irtokarkkia – vain poniajelu puuttuu.
Olemmeko lopputulokseen tyytyväisempiä, jos saamme kiitokseksi ostosta ilmaisen leffalipun?
Ehkä vähän aikaa, mutta kun elokuva on katsottu, jäämme miettimään, saimmeko sittenkään parhaan tuotteen, juuri omiin tarpeisiimme. Sain aikoinaan pankista ensimmäisen asuntolainani yhteydessä viinipullon. Pullon elämäni kalleinta viiniä, mutta ei pullon hinnassa mitattuna. Lainan maksuun tämä ei auttanut, mutta hetken tämä mieltä lämmitti.
Asiakkaan ja toimittajan välinen yhteistyö ja yhteinen slangi ovat elintärkeitä, jotta asiakkaan haluihin tai unelmaan voidaan löytää yhteinen ratkaisu. Kuilu yhteistyössä on ensimmäinen askel molemminpuoliseen tyytymättömyyteen. En usko, että kukaan meistä tätä haluaa. On pyrittävä siihen, että ymmärrämme asiakkaan halut niin perinpohjaisesti, että voimme toimia yhdessä edelläkävijöinä. On toimittajankin etu, että pystymme tuomaan unelman oikeassa muodossa tuotteisiimme.
Haluan, että yhteistyön taustalla vallitsee ajatus ihmisiltä ihmisille. Vaikka toimimme yli organisaatiorajojen, tekojen taustalla on aina toinen ihminen. Joku henkilö, joka odottaa vastaustasi. Emme tee asioita, koska on pakko. Teemme niitä, jotta jonkun toisen työ helpottuisi.
Kuinka siis uskallamme heittäytyä vilpittömään yhteistyöhön ja ajatusten vaihdantaan?
Minä en halua tuoda ämpäriä mukanani, sinä et sitä oikeasti tarvitse. Ehkä kuitenkin keskustelun tiimoilta voimme löytää sinulle sopivia apuja jostain muualta. Tämän vuoksi haluan tietää, mitä asiakkaillemme kuuluu, miten heillä menee ja milloin olisi sopiva hetki istua alas keskustelemaan. Miten tekisimme yhteisestä unelmastamme totta?
