Työterveys Wellamolla on syksyisin noin 7000 influenssarokotteen kirjausta. Syksyllä 2017 otettiin organisaatiossa käyttöön Mediconsultin potilastietojärjestelmä Mediatrin rokotteiden massakirjaustoiminto, jolla voidaan kirjata samalla eränumerolla varustettu rokotuserä valitulle potilasjoukolle kerralla. Tämä helpotti huomattavasti työterveyshoitajien työtä kausi-influenssan rokotuskaudella.
Syksy on ruuhkaista aikaa Työterveys Wellamossa, sillä influenssarokotettavia on Päijät-Hämeen alueella toimivalla työterveyden organisaatiolla tuhansia. Ennen 2017 syksyä influenssarokotteet annettiin ensin ja kirjaukset saatettiin loppuun päivän päätteeksi tai silloin, kun oli aikaa. Kiirettä piti, sillä kirjaukset on saatava potilastietoihin nopeasti.
Ruuhkaa helpottaakseen Wellamo päätti ottaa käyttöön Mediconsultin kehittämän toiminnon, joka helpottaa suurien rokotusmäärien kirjaamista huomattavasti. Sen ansiosta yksi sihteeri naputtaa 7000 rokotusta järjestelmään nopeasti ja vaivattomasti. Vuorokauden kuluessa kirjaamisesta rokotustiedot ovat nähtävillä myös Kannassa.
Rokotusten massakirjausohjelmalla kirjataan samalla eränumerolla varustettu rokotuserä valitulle potilasjoukolle kerralla avaamatta potilaskansioita. Potilasjoukko voi olla esimerkiksi tietyn yrityksen henkilökunta.
Enemmän aikaa hoitotyöhön
– Käyttöönotto sujui hienosti ja paljon on jo muuttunut, kertoo työterveyssihteeri Päivi Sorri Wellamosta. Teimme jo 2017 syksyllä rokotustilaisuuksiin lomakkeen, joka piti sisällään tarvittavat tiedot rokotusten kirjaamista varten. Lomake täytetään paikan päällä rokotettaessa ja toimitetaan sen jälkeen minulle. Työterveyshoitajat voivat paneutua täysin omaan työhönsä ja itse työterveyssihteerinä kirjaan lomakkeelta massakirjaukseen 7000 rokotusta.Työterveys Wellamon mukaan kirjaus on nopeaa ja kätevää. Tänä vuonna lomakkeen käyttö laajennettiin kaikkien asiakasyritysten käyttöön, mikä on helpottanut kovasti työterveyshoitajien työtä. Kirjaukset on saatu tehtyä nopeasti. Rokotteiden massakirjaustoiminnon käyttöönoton jälkeen työterveyshoitajat voivat keskittyä varsinaiseen työhönsä.
Rokotusten seuranta on lähes reaaliaikaista ja työntekijät näkevät helposti, kuinka paljon rokottamattomia henkilöitä työpaikoilla on. Näin voidaan kohdentaa viestintää niihin yrityksiin ja osastoihin, jotka toivovat riittävää rokotuskattavuutta työpaikoilla.
Tulevaisuuden toiveita
– Tulevaisuudessa massakirjausta voisi toteuttaa vaikkapa ryhmätoiminnan kirjaamisessa. Työterveys Wellamo Oy järjestää vuosittain useita suosittuja ryhmiä, kuten uni-, kipu- ja painonhallintaryhmiä. Osallistumiset ryhmiin saisi toiminnon avulla naputeltua huomattavasti helpommin, Päivi Sorri suunnittelee.Työterveys Wellamo on monipuolisia työterveyspalveluita ja työterveyshuoltopainotteista sairaanhoitoa tuottava päijäthämäläinen yhtiö, jossa työskentelee noin 90 työterveyden ammattilaista.
Lue myös muita asiakastarinoitamme: